EURASIERIN HISTORIA

Eurasierin kehittyminen omaksi rodukseen alkoi 1960-luvulla Saksassa

risteyttämällä chow-chow ja wolfspitz (keeshond). Tavoitteena oli

ihanteellinen seura/perhekoira, jossa yhdistyy wolfspitzin ominaisuuksista

esim. terveys ja kiinteä yhteys omistajaansa sekä arktisen koiratyypin

ulkomuoto kauniilla värityksellä, mutta myös miellyttävä ja

elinolosuhteisiimme hyvin sopeutuva luonne. Tämä uusi rotu, eurasierin

kantamuoto, kulki nimellä wolf-chow. Tähän rotuun päätettiin risteyttää vielä

samojedi ja tämän jälkeen, vuodesta 1973 (FCI:n hyväksyntä), rotu on

tunnettu nimellä eurasier.


Rodun synty

Saksalainen Julius Wipfel otti hoiviinsa toisen maailmansodan jälkeen

suuren, mustan koiran, jonka kanadalaiset sotilaat olivat jättäneet jälkeensä.

Koira, "Der Kanadier", muistutti ulkoisesti vetokoiria, joita Wipfel oli jo

lapsesta asti ihaillut. Hän kuvailee koiran olleen tyyppinä eskimokoiran ja

samojedin välissä. Koira ei ollut luonteeltaan seurakoiraksi kovinkaan sopiva,

mutta suru oli suuri sen kuoltua. Wipfel valitsi seuraavaksi koirakseen

wolfspitzin, nartun Bella von der Waldmühlen, joka muistutti jollain tapaa

ulkomuodoltaan edesmennyttä "kanadalaista", mutta oli luonteeltaan paljon

miellyttävämpi. Wipfel vaimoineen alkoi myös kasvattaa wolfspitzejä, ja he

olivat varsin tyytyväisiä Bellaan, mutta "kanadalainen" ei unohtunut.

1950-luvun puolivälissä Wipfelin vaimo ehdotti miehelleen puoliksi leikillään,

että he kasvattaisivat itselleen koiran, jossa yhdistyisi "kanadalainen" ja

wolfspitz Bella. Ajatus alkoi kyteä Wipfelin mielessä ja hän alkoi tutkia

kynologista kirjallisuutta, susia ja niiden käyttäytymistä, hän myös tutki

eläinten jalostusta ja risteyttämistä pieneläimillä, kuten hiirillä. Wipfel toivoi

itselleen sellaista koiraa, joka olisi alkukantainen, hyvin sopeutuvainen ja jolla

olisi esi-isiensä, susien, sosiaaliset kyvyt. Sopivan rodun etsintä alkoi. Wipfel

sai inspiraation Konrad Lorenzin kirjoista ja kirjassa "So kam der Mensch auf

den Hund" kuvaillusta chow-saksanpaimenkoiraristeytyksestä, joka Lorenzilla

itsellään oli.


Wipfel löysi kirjallisuudesta viittauksia siihen, että chow-chown alkurodut

olivat olleet tiibetinmastiffi ja samojedinkoira. Chow chowssa oli säilynyt

vahvasti mastiffimaiset sekä pystykorvamaiset ominaisuudet ja Wipfel koki

saavansa mahdollisuuden hyödyntää tätä tilannetta - mahdollisuus rakentaa

uusi koirarotu tälle ikivanhalle geneettiselle pohjalle. Lähestyttiin 1960-lukua

ja tarkoitus ja tavoite olivat selvinneet. Chow chowta ei yhdistettäisi

saksanpaimenkoiraan Lorenzin jalanjäljissä, vaan anatomisesti sopivampaan,

saman geneettisen historian omaavaan ja Wipfelin jo tuntemaan wolfspitziin.

Näin Wipfel päätyi chow chow -rotuun, joka kiehtoi häntä suunnattomasti -

myöhemmin hän kouluttautui rodun erikoistuomariksi.


Wipfelin tavoite oli, että chow chown ja wolfspitzin risteyttäminen olisi

yhdistelmäjalostusta, jossa chow chown resessiivisesti kantama

esisamojedinkoiran geneettinen materiaali yhdistyisi ehdottoman terveeseen

wolfspitziin. Wolfspitzin ominaisuuksista terveys, hedelmällisyys ja vähäinen

riistavietti olivat asioita, joita toivottiin. Ei-toivottuja ominaisuuksia olivat

esimerkiksi äänekkyys (haukkuminen), pystykorvatyyppimäisyys ja liian runsas

karvapeite. Chow chowssa kiinnosti erityisesti geneettinen rakenne, alkuperä

ja hypoteettiset alkurodut. Myös sen ei-koiramainen, Wipfelin mielestä

vertaansa vailla oleva luonne kiehtoi. Wipfel näki chow chown olevan niin

sanotusti geneettisesti jakautunut kahteen eri tyyppiin ja ollessaan näiden

ominaisuuksien kantaja, jalostuksellisilla toimenpiteillä olisi helppo erottaa

esisamojedinkoiran ominaisuudet ja syrjäyttää mastiffimaisuus. Negatiiviset

asiat, joita chow chow toi eurasierjalostukseen, olivat huono hedelmällisyys,

iho-ongelmat ja suuri riistavietti.


Itse jalostustyö käynnistyi vuonna 1960 Weinheimissa, jossa perustettiin

myös ensimmäinen kynologinen yhdistys syntyvälle rodulle (Kynologischen

Zuchtgemeinschaft für Wolf-Chow Polarhunde Sitz Weinheim e.V. -

myöhemmin Eurasier-Klub e.V. Sitz Weinheim - EKW - joka on edelleen

olemassa). Jalostustyötä tuki saksalainen kynologinen kattojärjestö VDRG

(Verband Deutscher Rasse- und Gebrauchshundevereine e.V.) ja

kansainvälinen järjestö UCI (Union-Canine-Internationale). Tavoite oli saada

aikaan polaarikoiratyyppi, joka erottuisi alkuroduista, jolla olisi viehättävä,

sen aikaisiin (nykyaikaisiin) elinolosuhteisiin sopeutuva luonne ja jossa

esiintyisi kauniita eri värejä. Tämä tavoite kirjattiin väliaikaiseen

rotumääritelmään, joka muuttui vielä seuraavina vuosikymmeninä useilta

osilta.


Aluksi risteytettiin kolme chow chow-urosta (kaksi punaista ja yksi musta)

useamman Wipfelin omistaman sekä kasvattaman wolfspitz-nartun kanssa.

Odottamattomasti jokainen pentue koostui paitsi sekatyypistä, mutta myös

kahdesta aivan erilaisesta tyypistä. Nämä kaksi tyyppiä olivat vahvasti

villikoiran (susi/dingo) tyyppinen koira, joka oli sekavärinen ja luonteeltaan

äärimmäisen herkkä, susimainen ja sopimaton seurakoiraksi sekä vähiten esiin

tullut arktinen tyyppi ("polaarikoiratyyppi"), joka oli kauttaaltaan beessin

värinen ja luonteeltaan hyvin viehättävä ja tasapainoinen. Ainoastaan

jälkimmäinen tyyppi oli kelvollinen jatkojalostukseen. Yllättävää oli se, että

nämä ensimmäisen sukupolven jälkeläiset kasvaessaan aikuisiksi edustivat jo

sitä tyyppiä, joka oli jalostuksen tavoitteena ja vastasivat silloista

rotumääritelmää. Hämmästyttävästi niillä oli myös samanlainen, erikoinen,

viehättävä luonne, joka on säilynyt muuttumattomana rodun ominaisuutena

näihin päiviin asti.


Tätä chow chow ja wolfspitz-risteytystä kutsuttiin nimellä wolf-chow.

Useampi kasvattaja oli mukana uuden rodun jalostuksessa tässä vaiheessa (18

eri kasvattajaa vuosina 1960-1972). Neljänteen wolf-chow-sukupolveen asti

ei käytetty takaisin risteyttämistä alkurotuihin eikä koskaan muuta tyyppiä

kuin arktista tyyppiä, jonka miellyttävä luonne haluttiin säilyttää voimakkaalla

selektiolla. Jotta toivottu tyyppi saatiin vakiintumaan nopeasti ja varmasti

käytettiin samaa, kaikkein eniten haluttua tyyppiä edustavaa urosta kaikille

nartuille. Tämä toimenpide toi toivotun tuloksen, mutta sisäsiitosarvo kasvoi

myös korkeaksi. Päätettiin risteyttää vielä wolfspitz-uros ja chow

chow-narttu sekä aikaisemmista poikkeavaa linjaa edustavat chow chow-uros

ja wolfspitz-narttu keskenään. Wolf-chow oli tähän aikaan jo kansallisesti ja

kansainvälisesti tunnustettu rotu. Rekisterissä oli yli 200 koiraa. Linjoja,

joissa ei ole käytetty samojedinkoiraa, kutsutaan vieläkin ns. vanhaksi

kannaksi.


Wipfel kävi kirjeenvaihtoa mm. eläinten jalostukseen ja

kotieläingenetiikkaan erikoistuneiden tahojen sekä Konrad Lorenzin (joka itse

otti vuonna 1972 itselleen myös eurasierin, Nanette vom Jägerhofin) kanssa.

Sekä Wipfel että Lorenz olivat molemmat tässä tilanteessa sitä mieltä, että

wolf-chown tulisi erottautua vielä paremmin alkuroduistaan wolfspitzistä ja

chow chowsta. Uutta verta wolf-chowiin tarvittiin jostain pystykorvarodusta,

jolla oli miellyttävä luonne. Lorenz ehdotti siperianhuskya susimaisuuden

lisäämiseksi, mutta he päätyivät kuitenkin samojedinkoiraan, joka Wipfelin

lähteiden mukaan olisi siis myös chow chown alkurotuna alkuperäisessä

muodossaan. Miellyttävän luonteen lisäksi samojedinkoiran hedelmällisyys,

terve turkki ja sen sutta muistuttava ruumiinmuoto olivat syynä siihen, että

tätä koiraa päätettiin käyttää risteytykseen. Vuonna 1972

samojedinkoirauros risteytettiin viiden eri linjaa edustavan punaisen, beessin,

sudenharmaan ja mustan wolf-chow-nartun ja yhden punaisen chow

chow-nartun kanssa. Kaikki samojedinkoira-wolf-chow-yhdistelmien pennut

olivat väriltään mustia ja polaarikoiratyyppiä, samojedinkoira-chow

chow-yhdistelmän pennut taas mastiffimaisia ja eikä niitä käytetty edelleen.

Aikaansaatu miellyttävä luonne säilytettiin ja liian chow- ja

pystykorvatyyppiset koirat syrjäytettiin jalostuksessa. 1972 risteytettiin

myös punainen chow chow -narttu wolfspitz -uroksen kanssa. Näillä

molemmilla toimenpiteillä oli hyvin positiivinen vaikutus jalostukselle ja

sisäsiitosarvo saatiin laskemaan.


Rodun kehittyminen jatkuu

Vuoden 1972 risteytysten myötä wolf-chow-jalostus päättyi ja eurasierin

jalostus alkoi. Rodun nimi, eurasier, kertoo sen osittain eurooppalaisesta ja

osittain aasialaisesta alkuperästä. Ensimmäinen eurasierin virallinen

rotumääritelmä on vuodelta 1973, jolloin VDH (Verband für das Deutsche

Hundewesen e.V. Sitz Dortmund) ja FCI (Federation Cynologique

Internationale) tunnustivat eurasierin omaksi rodukseen. Saksassa on tehty

myöhemmin uusia chow-chow - wolfspitz -risteytyksiä, kuten esimerkiksi

1980-luvulla von Unland -kennelissä (näitä risteytyksiä, ja näin ollen myös

chow chow -uros Herold vom Geisterhaus ja wolfspitz -narttu Molly vom

Salzberg, on myös suomalaisten koirien sukutauluissa esim. kolmannessa

polvessa) ja vuonna 2003 risteytettiin wolfspitz-uros kahden eurasier-nartun

kanssa. Jälleen oli huomattavissa, kuinka hämmästyttävästi risteytyksistä

syntyneet jälkeläiset edustavat täysin rotumääritelmän mukaista eurasieria.


Suomen Eurasier Kerho ry. - Historiaa